Jalkapallon EM-huumaa – lue väliaikakatsauksemme!

Jalkapallon EM-huumaa – lue väliaikakatsauksemme!

Huuhkajat on pelannut vasta muutaman pelin Suomen ensimmäisissä jalkapallon EM-kisoissa, mutta ai että mitä jännitysnäytelmiä meille on jo ehditty tarjoamaan! Pelkkä kisojen seuraaminen itsessään on aiheuttanut varmasti monille ylimääräisiä sydämentykytyksiä, mutta rohkeimmat ovat vielä tämän lisäksi hakeneet ekstrajännitystä vedonlyönnin kautta.

Miten Huuhkajat ovat pärjänneet?

Huuhkajien ensimmäinen ottelu oli tapahtumia täynnä. Ensimmäisen puoliskon Tanska hallitsi peliä, mutta Suomi puolusti erinomaisesti oman maalinsa edustaa. Juuri ennen ensimmäistä puoliaikaa Tanskan pelaajan Eriksenin sydämenpysähdys käänsi kuitenkin pelin ylösalaisin. Koko areena järkyttyi tapahtuneesta, Tanskan joukkue kuitenkin varmasti eniten, jonka vuoksi tunnin tauon jälkeen heidän pelinsä ei enää rullannut yhtä hyvin. Suomelle tuo pidennetty tauko teki kuitenkin huolen ja järkytyksen ohella myös terää ja pitkän levon voimin Huuhkajat nappasivatkin otteluvoiton lukemin 1-0.

Toisen ottelun kokoonpanosta puuttui kokonaan Huuhkajien kapteeni, Tim Sprav, jonka paikan otti Rasmus Schüller. Spravin puuttuminen tuskin oli avainasemassa ottelun lopputulokseen, mutta Huuhkajien toinen EM-ottelu itänaapuria Venäjää vastaan ei päättynyt yhtä ilahduttaviin lukuihin kuin edellinen. Ensimmäisellä puoliajalla videotuomari hylkäsi Pohjanpalon upean nipin napin paitsiosta tehdyn puskumaalin, jonka jälkeen Huuhkajat eivät enää onnistuneet heiluttamaan Venäjän verkkoa. Venäjän Mirantshuk teki maan ainoan maalin ensimmäisen puoliajan lisäajalla, ja näin peli päättyikin Venäjän iloksi lukuihin 1-0.

Pelkkä tasapelikin olisi riittänyt viemään Suomen melko varmasti pudotuspeleihin. Kirvestä ei kuitenkaan täysin kannata heittää vielä kaivoon, sillä jatkopaikka on yhä mahdollinen. Seuraavaksi vuorossa on jännitysnäytelmä Belgiaa vastaan tänään maanantaina klo 22.

EM-pudotuspeleihin pääseminen ei todellakaan ole mikään läpihuutojuttu eikä yksikään ottelu ole helppo – ei millekään maalle. Selvitäkseen pudotuspeleihin, on joukkueiden onnistuttava kolmessa alkulohkon ottelussa. Lohkon neljästä maasta kaksi parasta pääsee neljännesvälieriin, mutta myös osalla lohkokolmosista on mahdollisuus. Lopuksi nimittäin kaikki lohkokolmoset laitetaan vertailuun, ja neljä eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta pääsevät jatkoon. Pisteiden ollessa tasan, ratkaisee joukkueiden välinen maaliero tilanteen.


EURO2020 vedonlyönti

Suomen kotikatsomoissa seurataan tiivistunnelmaisesti Huuhkajien taistoa, mutta erinomaista jalkapalloviihdettä on luvassa myös silloin, kun Suomi on pitämässä lepopäivää. EM-kisoja ei turhaan pidetä MM-kisojen jälkeen maailman kovatasoisimpana turnauksena – tuleehan Euroopasta monet maailman parhaat jalkapallomaat, kuten Belgia, Saksa, Ranska, Englanti, Hollanti, Portugali ja Italia.

Jos mietitään voittajasuosikkeja kertoimien valossa, ovat listan päässä tänä vuonna Belgia, Englanti ja Ranska. Näiden kertoimet ennakkovedoissa pyörivät vedonlyöntisivustosta riippuen 6.00 ja 8.00 välillä. Espanja on yksi suurimmista jalkapallomaista, mutta tänä vuonna sille povataan melko heikkoa menestystä. Espanjan mestaruudelle kertoimet liikkuvat vedonlyöntisivustosta riippuen 9.00 ja 10.00 välillä. Todellisen jättiyllätyksen toisi Huuhkajien mestaruus, jonka kertoimet ovat 200.00 ja 500.00 molemmin puolin. Suomelle todellinen voitto on kuitenkin jo pelkästään itse kisoihin pääsy!

Missä lyödä vetoa?

Vedonlyöntisivustoilla on tarjolla normaalien ottelukohteiden lisäksi myös korotettuja kertoimia, erilaisia erikoiskohteita sekä muita rahanarvoisia etuja. Vedonlyöntisivustoja on lukemattomia, jonka vuoksi sopivan paikan valitseminen voikin olla kinkkistä.

Jos pähkäilet mille sivustolle suuntaisit asettamaan vetoja, saanemme vinkata esimerkiksi Lucky Casinon!

Tyylikkäällä Lucky Casinolla pääset asettamaan vetoja ilman rekisteröitymistä. Vedonlyönnin aloittaminen on helppoa ja nopeaa, sillä tarvitset ainoastaan omat verkkopankkitunnuksesi. Yhtä nopeasti pääset nauttimaan myös voittojen maksuista, sillä parhaimmillaan voittopotit kilahtavat pankkitilillesi alle minuutissa.

Lucky Casinolla on tarjolla hyvät kertoimet, jonka lisäksi uudet pelaajat saavat napattua itselleen 25 € riskittömän bonuksen. Jos et onnistu tuplaamaan talletustasi, saat rahasi takaisin! Sanotaan siis, että talletat esimerkiksi 10 euroa. Saat Lucky Casinolta 10 € takaisin, jos et onnistu nostattamaan saldoasi 20 euroon vuorokauden sisällä. Melko houkuttelevaa, eikö?

Entä sitten EURO2020-tarjoukset? Lucky Casino tarjoaa EURO2020:een korotetut kertoimet. Nämä tarkoittavat yksinkertaisesti sitä, että koko kohteen tai jonkun sen osapuolen kerroin on nostettu normaalia palautusprosenttia suuremmaksi.

Korotettujen kertoimien lisäksi Lucky Casino järjestää kolme eri EURO2020-arvontaa, joiden palkintopotit ovat 30 000 € ja 40 000 €. Kampanja on voimassa 7. kesäkuuta – 11. heinäkuuta, ja jokainen kampanjapäivän aikana panostettu 500 € peleissä Lightning Roulette, Crazy Time tai Football Studio antaa sinulle yhden tiketin lähimpänä olevaan arvontaan.

Nyt siis ei muuta kuin nappikset jalkaan, Suomen pelipaita päälle ja jännittämään Huuhkajien puolesta! Ja jos sitä lisäjännitystä kaipailet, niin käänny ihmeessä vedonlyöntisivustojen, vaikkapa juurikin Lucky Casinon puoleen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *