Viimeisimmät korona-aiheiset kasinouutiset

Viimeisimmät korona-aiheiset kasinouutiset

Media on täynnä koronaviruksen leviämisestä ja sen käsittelemisestä kertovia juttuja ja tietoa, mutta koska me keskitymme Casino Wingsilla yleensäkin kasinoihin, ja erityisesti netissä toimiviin sellaisiin, tämän artikkelin aiheena ovat muutamat erilliset kasinouutiset, jotka liittyvät tavalla tai toisella koronaan.

Kiinan lottoarpojen myynti pysähtyi helmikuussa

Kiinassa lottoarpojen myynti oli kiellettyä melkein kaikissa provinsseissa aikavälillä 22. tammikuuta – 11. maaliskuuta, ja myynti ylsi siksi koko maassa helmikuussa vain noin 172 000 euroon. Myynti pieneni jo tammikuussa tänä vuonna 43,3 %:lla verrattuna viime vuoteen. Myös tavallisesti myynti pysäytetään uuden vuoden vieton ajaksi, mutta tänä vuonna Kiinan viranomaiset joutuivat sen jälkeen ryhtymään tositoimiin koronaviruksen estämiseksi, mikä vaikutti myyntiin vielä enemmän.

Evolution Gaming menestyy, kun urheilutapahtumat on kielletty

Evolution Gaming on live casino -pelien tuottajista markkinoita johtava yritys, joka on vuoden 2020 ensimmäisenä neljänneksenä nähnyt selvää kasvua. Kasvun uskotaan johtuvan siitä, että urheiluvedonlyöntiin vaadittavat tapahtumat on tällä hetkellä kielletty, ja livenä pelaamisesta pitävät pelaajat ovat siksi siirtyneet perinteisempien live casino -pelien pariin.

Yrityksen tulot olivat vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen aikana 45 % suuremmat kuin samana aikana viime vuonna. Kasvua on tapahtunut kaikilla markkinoilla paitsi Isossa-Britanniassa, jossa tulot laskivat noin 20 %:lla. Pohjoismaissa kasvua tapahtui jonkin verran, mutta ei kovin paljoa, kun taas kasvu muualla Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa kasvoi räjähdysmäisesti.

Evolution Gamingin toimitusjohtaja Martin Carlesund on kuitenkin ilmaissut, että virus on vaikuttanut joihinkin osiin yritystä myös negatiivisesti eikä sen tulevia haittoja pidä aliarvioida. Evolution Gaming joutui esimerkiksi hetkellisesti sulkemaan pelistudionsa Georgiassa ja Espanjassa.

Bundesligan ottelut jatkuvat 16. toukokuuta

Nyt jalkapallofanit, varsinkin saksalaiset sellaiset, pääsevät iloitsemaan. Deutsche Fussbal Liga (DFL) on nimittäin päättänyt, että Bundesligan ottelut saavat taas jatkua 16. toukokuuta, eli tänään.

Otteluihin liittyy vielä joitakin rajoituksia, kuten esimerkiksi, ettei niissä sallita live-yleisöä, mutta niitä pääsee tietysti seuraamaan etänä. Saksa on tähän mennessä selvinnyt koronaviruksesta suhteellisen pienillä vaikutuksilla. Positiivisiksi testattuja henkilöitä on tätä juttua kirjoittaessa ollut 167 000 henkilöä, ja kuolleita 7 000.

Ruotsissa ollaan huolissaan laittomista kasinosivustoista

Ruotsissa kasinopelaamista ollaan koronaviruksen seuraamuksena jo rajoitettu peli- ja bonusrajoituksilla. Monet alan suuret nimet ovat nyt ilmaisseet huolestuksensa siitä, että nämä rajoitukset eivät ole pelaajien hyväksi, vaan kannustavat itse asiassa ongelmapelaajia siirtymään laittomille kasinosivustoille, joita ruotsalaisen Spelinspektionenin pelilisenssi ei säätele.

Branscheforeningen for Onlinespel (BOS) on nyt kirjoittanut avoimen kirjeen Ruotsin terveys- ja sosiaaliministerille, Ardalan Shekarabille, jossa se ainakin 12 alan toimitusjohtajan allekirjoitusten voimalla pyytää rajoitusten poistamista.

Pelaaminen vähenee Isossa-Britanniassa ja Tanskassa

British Gambling Commissionin keräämien tietojen mukaan useampi henkilö Isossa-Britanniassa on lopettanut kuin aloittanut uhkapelaamisen ”lockdownin” aikana. Maan viranomaiset pitävätkin pelaajien suojelemista keskeisenä asiana näinä aikoina, ja esimerkiksi tietynlainen kasinomarkkinointi on vähentynyt tavalliseen verrattuna.

Myös Tanskassa pelaaminen on maan peliviranomaisen, Spillemyndighedenin, mukaan vähentynyt. Maakasinoiden rajoitukset eivät siis ole johtaneet nettikasinoille siirtymiseen ainakaan suurissa massoissa. Viikoittaiset tulot nettikasinoilta kasvoivat aikavälillä 9. maaliskuuta – 3. toukokuuta hieman, mutta laskivat sitten takaisin normaalitasolleen.

Kiinan lottotulot suurenivat taas jo maaliskuussa

Jutun alussa mainitsimme Kiinan lottoarvontojen tulojen lähestulkoon nollautumisesta helmikuussa 2020, mutta jo kuukautta myöhemmin kauppa alkoi taas käydä. Vaikka tämä kuulostaa lupaavalta, on kuitenkin huomioitava, että maaliskuun tulot olivat 70 % matalammat kuin samassa kuussa viime vuonna. Vuoden ensimmäinen neljännes on siis kokonaisuudessa kokenut kovan iskun koronaviruksen johdosta.


Tässä korona-aiheiset uutiset tältä kertaa. Emme vastaa siitä, että lista olisi mitenkään täydellinen, vaan jutun ideana on yksinkertaisesti valaista eri aiheita, joihin ajankohtainen koronavirus on vaikuttanut, tai vaikuttaa, tavalla tai toisella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *