Esittelyssä Betsoftin kolme tuoreinta pelijulkaisua

Esittelyssä Betsoftin kolme tuoreinta pelijulkaisua

Markkinoiden johtava tekijä, Betsoft on jälleen tuonut markkinoille uusia mielenkiintoisia slotteja, jotka pääsemme vihdoin esittelemään teille. Takuuvarmaa viihdettä on luvassa jokaisessa vaihtoehdossa!


Stacked: ihastele taikurin showta

betsoft stacked

Ihastele ja kummastele taikurin taikatemppuja samalla, kun pyöräyttelet kiekkoja tässä alkuvuoden 2021 uutuuskolikkopelissä. Taikuriteemaisia slotteja on nähty markkinoilla aiemminkin, mutta Betsoft on lisännyt omat mausteensa tähän uutuuteen erottuakseen massasta. Luvassa on jännittäviä pelihetkiä niin aloittelijoille kuin High Rollereillekin.

Kuten olettaa saattaa, sijoittuu Stacked taikurilavan edustalle. Oikealla puolella näet pelin päätähden eli itse taikurin, joka valmistautuu hauskoihin esityksiinsä. Perinteisten korttipakan symbolien lisäksi kiekoilla esiintyy ruusuja, kaneja, arkkuja, taikasauvoja, hattuja ja mysteerilaatikoita. Kiekkoja ja rivejä on neljä kappaletta, ja voittolinjoja yhteensä 20.

Betsoft on lisännyt peliin kolme mielenkiintoista bonusominaisuutta, joista ensimmäinen on nimeltään Secret Trick. Tämän ominaisuuden käynnistyessä kiekoille lisätään kuvapuoli alaspäin olevia kortteja, joista paljastuu identtisiä symboleita. Nämä voivat johtaa useampien voittolinjojen aktivoitumiseen ja täten tavallista suurempiin voittoihin. Fix the Trick -ominaisuus puolestaan aktivoituu ei-voitokkaan kierroksen jälkeen, ja tällöin taikuri vaihtelee maagisesti kiekkoja auttaakseen sinua nappaamaan voittoja. Kolmas bonusominaisuus, Mystery Box, tuo sinulle ilmaiskierroksia, joihin voit saada lisänä joko Sticky Wildeja, voittokertoimia, suoria käteisvoittoja tai ylimääräisiä ilmaiskierroksia.

Luvassa on siis useita mielenkiintoisia ominaisuuksia, jotka pitävät mielenkiintosi varmasti yllä. Suosittelemme lämpimästi tsekkaamaan, mitä taikurin jännä show sinulle oikein tarjoaa!


Take Olympus: antiikin Kreikka odottaa sinua

betsoft take olympus

Helmikuussa 2021 julkaistu Take Olympus vie sinut antiikin Kreikan tunnelmaan yhdessä viiden jumalan, Zeuksen, Poseidonin, Hadeksen, Apollon ja Aphroditen kanssa. Korkealuokkainen visuaalinen toteutus ja mielenkiintoiset bonusominaisuudet viihdyttävät useiden kierrosten ajan. Ja ken tietää, ehkä hyvällä tuurilla lopetat pelin mukava potti kourassasi.

Slotti on asetettu Kreikassa sijaitsevalle Olympos-vuorelle, ja mukana on tietysti teemaan kuuluvia symboleita, kuten jousipyssy, valtikka, salama ja Kerberos – sekä tietysti itse viisi Kreikan jumalaa. Kiekkoja pelissä on yhteensä viisi, rivejä kolme ja kiinteitä voittolinjoja 50.

Pelin kullakin viidellä jumalalla on omat bonusominaisuutensa, ja jokaisella kymmenennellä kierroksella peliä hallitseva jumala vaihtuu, jonka seurauksena bonusominaisuudet muuttuvat. Apollo ampuu nuolensa kiekoille, ja muuttaa symbolit Wildeiksi. Aphrodite puolestaan muuttaa symbolit mysteerilaatikoiksi, jotka hänen jaksonsa lopussa muuttuvat kaikki identtisiksi symboleiksi. Kukin kiekoille laskeutuva Poseidon sen sijaan antaa sinulle kasan uudelleenpyöräytyksiä, ja jokainen Hades kasvattaa voittokerrointa, joka lisätään lopuksi hänen jaksonsa viimeiselle pyöräytykselle. Zeus toimii koko pelin Wild-symbolina, ja jos saat neljän symbolin kokoisen Zeuksen kiekoille, aktivoit 10 ilmaiskierrosta.

Vaikka antiikin Kreikka on teemana melko yleinen, on Betsoft onnistunut tuomaan tähänkin oman uniikin otteensa. Lähde mukaan jumalten matkaan, ja nauti viihdyttävistä pelihetkistä Olympos-vuorella!


Golden Horns: astu kiinalaiseen temppeliin

betsoft golden horns

Tammikuun 2021 uutuusjulkaisu Golden Horns tarjoaa hieman salaperäisen aasialaisen teeman. Slotti on hyvin yksinkertainen sen toiminnoiltaan, mutta graafiseen ilmeeseen on panostettu entistä tarkemmin. Veitsenterävä grafiikka ja aasialainen taustamusiikki luovat täydellisen tunnelman.

Slotti on sijoitettu kiinalaiseen temppeliin, jossa paperilyhdyt heiluvat tunnelmallisesti tuulen vireen mukana. Kiekkoja ja rivejä pelissä on kolme kappaletta, ja voittolinjoja ainoastaan yksi – kyseessä on siis toiminnoiltaan erittäin perinteinen slotti. Symboleina toimivat pelikorttien symboleiden lisäksi sammakko, kala ja bonsaipuu sekä kultainen härkä, joka on pelin Wild-symboli.

Golden Hornsin yksinkertaisuus näkyy myös bonustoimintojen puolella, sillä ainoana erikoisominaisuutena toimii Wild-symboli. Tämä kultainen härkä voi korvata pelin kaikki muut symbolit, ja osuessaan voittolinjalle se tarjoaa todella suuret voitot. Pelin muhkeimmat voitot kilahtavat tilillesi silloin, kun kolme Wildia osuu voittolinjalle yhtä aikaa.

Tämä slotti sopii etenkin sinulle, joka kaipaat mahdollisimman simppeliä pelaamista, mutta kuitenkin viihdyttävää teemaa. Astu kiinalaiseen temppeliin, ja kokeile onko Golden Horns sinun juttusi!


Yhteenveto

Tässä olivat tämänkertaiset Betsoftin uutuuspelit. Mukana on bonustoimintoja sisältäviä slotteja sekä täysin perinteistä kaavaa noudattava kolikkopeli – jokaiselle löytyy siis jotain! Laita kokeiluun itsellesi mieluisin vaihtoehto esimerkiksi jollain laadukkaalla rekisteröintivapaalla nettikasinolla ja pidä sormet ristissä mukavien voittojen varalta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *