Evolution Gaming osti NetEntin

Evolution Gaming osti NetEntin

Vuoden 2020 kuumin puheenaihe oli ehdottomasti kahden kasinoalan jätin, NetEntin ja Evolution Gamingin yhdistyminen. Evolution toteutti osakeostotarjouksensa viime vuoden kesäkuussa ja tarjosi 1,93 miljardia euroa 96,8 %:sta NetEntin osakkeista.

Miksi Evolution halusi ostaa NetEntin?

Ostotarjouksesta huhuttiin jo vuoden 2020 alusta lähtien, mutta kummatkin osapuolet olivat pitkään hissukseen mahdollisesta kaupasta. Evolution teki ostotarjouksen kesäkuussa 2020, ja kaupat vahvistettiin viimein saman vuoden lopussa, jolloin Evolution aloitti myös NetEntin toimintojen yhdistämisen omiinsa.

Evolution on kasvanut vauhdilla viime vuosien aikana, ja sen tavoitteena on ollut raivata tiensä markkinoiden kärkipaikalle. Yksi keino tähän on pahimpien kilpailijoiden poistaminen markkinoilta, joka tässä tapauksessa tehtiin ostamalla.

Toinen hyvä syy yritysostoon oli kulujen vähentäminen. Kun yritysosto tehdään, voidaan esimerkiksi toimipisteitä ja tukitoimintoja yhdistää, jolloin kustannukset vähenevät samalla kun yrityksen tulos kasvaa. Evolutionin ja NetEntin yhdistämisen odotetaan laskevan kuluja jo ensimmäisen vuoden aikana noin 30 miljoonan euron edestä.

Lisäksi NetEntin oston myötä Evolutionilla on paremmat mahdollisuudet markkina-alueen valtaamiseen myös rapakon takana Yhdysvalloissa. Monet eurooppalaiset yritykset tähtäävät Amerikkaan, jossa vastassa on kuitenkin kaksi kovaa paikallista toimijaa, Playtech ja Scientific Games. Fuusion jälkeen Evolutionilla on täydet mahdollisuudet syrjäyttää nämä paikalliset yritykset paalupaikoiltaan.

Fuusion seuraus

Kun kaksi alan huippunimeä, kummatkin omilla erikoisosaamisillaan, yhdistetään, on luvassa suuria muutoksia – sekä kuluttajien että yritysten työntekijöiden kannalta.

NetEnt tunnetaan kolikkopelien ylivoimaisena jättinä. Sen pelejä on varmasti jokainen joskus kokeillut, jos on edes tovin vieraillut nettikasinoilla. Yrityksen tunnetuimpia slotteja ovat muun muassa Starburst, Dead or Alive ja Gonzo’s Quest sekä miljoonavoittoja tarjoavat jackpot-pelit, Mega Fortune ja Hall of Gods. NetEnt on viime vuosien aikana tuottanut myös jonkin verran livekasinopelejä, joita se on striimannut suoraan Maltalta.

Evolution Gaming on puolestaan tunnettu laadukkaista livepeleistään ja osaavista livejakajistaan. Yrityksellä on monipuolisesti versioita perinteisistä pöytäpeleistä, kuten baccaratista, ruletista ja blackjackista. Lisäksi pelikirjastoon kuuluu myös videopokeria, esimerkiksi Texas Hold’em sekä erilaisia game show -pelejä, kuten tunnettuun lautapeliin perustuva Monopoly Live ja suosittuun TV-ohjelmaan pohjautuva Deal or No Deal.

Kun kaksi näin suurta alan johtavaa nimeä yhdistyy, on pelaajien kannalta luvassa aiempaa enemmän entistä laadukkaampia kasinopelejä. Uudella yhdistyneellä yhtiöllä on käsissään kaikki valttikortit niin uusien markkinoiden valtaamiseen kuin asemansa vahvistamiseen nykyisillä markkinoilla.

Kolikolla on kuitenkin yleensä myös toinen puolensa. NetEntin puolella fuusio tarkoittaa muutoksia etenkin henkilöstössä. Helmikuussa 2021 NetEntin entinen toimitusjohtaja Therese Hillman ilmoitti LinkedIn-profiilissaan eroavansa yrityksestä. Evolution halusi kuitenkin jatkaa yhteistyötä Hillmanin kanssa muutaman kuukauden ajan, jotta siirtymävaihe olisi mahdollisimman kivuton.

NetEntin kannalta fuusio tarkoitti myös sitä, että useat työntekijät menettivät työpaikkansa. NetEnt on aiemmin tarjonnut yli 1 000 työpaikkaa ympäri maailman. Pahimman kolauksen kokivat NetEntin livepelien kotisaarella, Maltalla työskentelevät henkilöt, joita irtisanottiin reilut 300.

Evolutionin tulevaisuus

Evolution tulevaisuus näyttää valoisalta. Tällä hetkellä yrityksen katon alla NetEntin lisäksi toimii myös Red Tiger, jonka NetEnt osti vain muutama vuosi sitten, sekä livekasinopelien tuottaja Ezugi, jonka Evolution osti vuonna 2018. NetEntin toiminta Evolutionin brändin alla keskittyy tänä päivänä ainoastaan kolikko- ja muihin kasinopeleihin, sillä sen oma livekasino poistettiin täysin.

Fuusion myötä Evolutionista on kehittynyt markkinoiden ylivoimainen ykkönen, ja monet muut tuottajat ovatkin jääneet pahasti alakynteen. Kuten nettikasinoiden välisestä kilpailusta on huomattu, on kova kilpailu kuitenkin asiakkaan kannalta aina hyväksi. Yrityksillä on kova tarve vastata asiakkaiden tarpeisiin kerätäkseen itselleen mahdollisimman suuren pelaajamäärän. Tämä on käytännössä näkynyt esimerkiksi muhkeiden bonusten ja muiden etujen muodossa.

Kun yksi ainoa pelituottaja pääsee näin ylivoimaiseen asemaan, voi se vaikuttaa esimerkiksi pelien laatuun, sisältöön tai pelien sääntöihin negatiivisesti. Tämä on kuitenkin vain spekulaatiota. Nähtäväksi jää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivomme tietenkin, että muutosten tuulet puhaltavat vain myötätuuleen meidän pelaajien kannalta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *