Nettikasinot leviävät – nyt myös Afrikkaan

Nettikasinot Afrikka

Me olemme kaikki nähneet miten nettikasinot ovat levinneet myrskyn lailla, ja sama homma on jatkunut jo monen vuoden ajan. Vain vähän aikaa sitten näitä netissä pyöriviä kasinoita saatettiin pitää vähän ihmeellisinä, mutta nyt ne ovat todellakin valloittaneet markkinat eikä kukaan enää voi välttyä niiden huomaamiselta.

Eurooppa on pitkään ollut jonkin näköinen episentrumi pelialalla, ja vähän aikaa sitten trendi alkoi levittyä myös Amerikkaan. Nyt uhkapelit ovat kuitenkin myös löytäneet tiensä Afrikkaan. Viime vuosina kehitys on ollut nopeaa, ja vuoden 2018 alussa markkina oli lähes 2 miljardin euron arvoinen. Alan ekspertit uskovat, että kasvu tulee lähivuosina olemaan vähintän 5 %, ja että sama trendi jatkuu vielä muutaman vuoden ajan.

Kasvu on suurinta etelässä

Näemme kasvua etenkin Etelä-Afrikassa, jossa sekä teknologian yleistyminen että parantunut infrastruktuuri ovat tehneet nettipeleihin käsiksi pääsemisen paljon helpommaksi. Määrä kasinoilla pelaavia ihmisiä on lisääntynyt huomattavasti, ja trendi on helposti yhdistettävissä siihen, että Internetin käyttö on kehittynyt koko kansan huviksi.

Ehkä vähän yllättäen nettibingon suosio on tällä alueella lisääntynyt kaikista eniten. Kaikenlaiset kasinopelit yleistyvät kuitenkin, markkinat kasvavat nopeasti. Siksi monet kansainväliset peliyritykset näkevät nyt mahdollisuutensa astua täysin uuden yleisön eteen, mikä taas lisää kasvua kaikkialla – pelaajat ympäri maailman saavat nimittäin pääsyn suurempaan pelivalikoimaan.

Positiivisia vaikutuksia yleiseen talouteen

Kun peliyritysten läsnäolo lisääntyy afrikkailaisilla markkinoilla, siellä järjestettävien tapahtumien ja koulutusten määrä lisääntyy myös. Yhä useammat yritykset kouluttavat paikallista henkilökuntaa, joilla on sekä kieli- että kulttuuritaitoa – heitä tarvitaan pelisivustojen kääntämiseen ja hoitamiseen.

Puhelimien käyttö Afrikassa

Osasyy siihen, että kasvu on ollut niin nopeaa, uskotaan olevan se, että halvat älypuhelimet nettiyhteyhdellä ovat yleistyneet huimaa vauhtia. Näitä Kiinassa valmistettuja puhelimia tuodaan jättimääriä, ja ne johtavat siihen että nettikasinot voivat kukoistaa kun yhä suurempi osa Afrikan maiden asukkaista pääsevät käsiksi netin ihmeellisen maailmaan.

Halvat hinnat ja suuri tuonnin määrä luovat hyvän perustan peliyrityksille, ja mahdollinen asiakaskunta kasvaa niiden myötä joka ikinen päivä.

Lakien seuraaminen on haaste

Afrikka ei ole mikään pieni maanosa, ja suuri haaste pelintarjoajien osalta on se, että kulttuuri, kieli ja etenkin lainsäädäntö eroaa paljon maasta maahan. On erittäin tärkeää että kaikki kasinot ja vedonlyöntisivut ymmärtävät miten homma toimii jokaisessa eri maassa, ja että olemassa olevia lakeja todella noudatetaan – mikä on joissakin tapauksissa oikea painajainen peliyrityksille.

Afrikassa on maita, joissa pelaaminen on täysin kiellettyä – ja toisia joissa “pienestä lain rikkomisesta” ei paljoa välitetä. Tässä viidakossa navigoiminen ei ole mitenkään helppoa. Marokko on se maa, joka on lepsuin pelisääntöjen saralla, mutta yhä useammat maat kehittyvät hyväksyvämpään suuntaan.

Egyptissä asukkaat eivät edes saa vierailla fyysisillä kasinoilla – niille päästetään vain ulkomaalaisia turisteja. Ja netissä pelaaminen Egyptissä ei tule kuuloonkaan, joten siellä pelaaminen ei millään tavalla ole laillista.

Miltä tulevaisuus näyttää Afrikassa?

Juuri nyt Afrikan markkinat kasvavat räjähdysmäisesti, mutta jotkut uskovat, että trendi tulee tasoittumaan. Nyt markkinat ovat vielä täysin uudet ja siksi eri tavaramerkit ja toimijat lisääntyvät siellä todella nopeasti.

Tämä ei tietenkään voi jatkua rajattoman pitkään, vaan lopuksi markkina tulee olemaan tyydyttynyt. Se päivä tulee koittamaan, jolloin Afrikassa toimii useampia peliyrityksiä kuin mikä oikeastaan on kannattavaa, ja osa joutuu joko ylisuorittamaan tai lopettamaan – aivan kuten tilanne on tällä hetkellä Isossa-Britanniassa.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä halvemmaksi ja saatavammaksi teknologia tulee muuttumaan. Nettipelaaminen tulee mitä luultavimmin kuitenkin lisääntymään vielä enemmän. Peliyritysten haaste on siinä, että kehitys tulee tapahtumaan eri nopeuksilla eri maissa.

Afrikka on juuri nyt kuumaa kamaa monien operaattoreiden suunnitelmissa. Odotamme innolla markkinoiden kehittymistä!

Kysy kasino-asiantuntijalta

Kysy kasino-asiantuntijoiltamme!