Esittelyssä Quickspinin kesän uutuudet

Esittelyssä Quickspinin kesän uutuudet

Ruotsalaiselta Quickspiniltä on tulossa kesän aikana kolme uutta nettislottia. Näistä ensimmäinen, Arcane Gems niminen peli, on itse asiassa jo julki sitten 9. päivän kesäkuuta, ja toiset kaksi, Vampire Senpai sekä Artemis vs. Medusa, julkaistaan 14. päivä heinäkuuta ja 11. päivä elokuuta. Esittelemme tässä artikkelissa kaikki kolme.

Arcane Gems

Arcane Gems

Tässä suhteellisen yksinkertaisessa pelissä kimaltelevat timantit ja muut jalokivet valtaavat aarrearkussa pyörivien viiden rullan ja kolmen rivin kokoisen kentän. Pelin erikoisominaisuuksiin kuuluu, että voittavan kombinaation myötä eniten voittaneet symbolit lukkiintuvat paikoillensa, laukaisten saman tien ilmaiskierroksen. Ilmaiskierroksia saa sen jälkeen pyöräytys pyöräytykseltä, niin kauan kuin lukittua symbolia ilmestyy kierroksen aikana kentälle vähintään yksi lisää. Aina näin käydessä, uudet kentälle ilmestyneet samat symbolit lukkiintuvat myös, ja voittonsa saa lopulta ilmaiskierrosten päätteeksi, kun lukittua symbolia ei enää pyöräytyksessä kentälle ilmesty.

Jos saa kentän täydeltä samaa symbolia saa panoksensa 5 625-kertaisena takaisin, ja jos onnistuu lukitsemaan kaikki kentän symbolit, Quickspinillä vaikuttaa olevan siltä varalta vielä jokin ylimääräinen yllätys odottamassa… Symboleita lukitessa kertoimia kerääntyy sitä paitsi sitä mukaa, kuin rullat täyttyvät. Rulla, jonka kaikki kolme ruutua on lukittu, ansaitsee voitolle kertoimen sattumanvaraisesti kahden ja viiden väliltä. Jos näitä rullia on enemmän, rullien kertoimet ynnätään yhteen, eli parhaimmillaan kerroin voi olla 25.

Vampire Senpai

Vampire Senpai Slot Game Banner

Jos kiinalaisen kansanperinteen Jiangshi-nimiset hahmot ovat sinulle tuttuja, tiedätkin mitä Vampire Senpaista odottaa. Jos ei, tässä seuraa pieni selvennys: Jiangshi on vähän kuin vampyyrin ja zombin välimuoto, tai ehkä pikemminkin risteytys; nämä elävät kuolleet ovat niin kankeita, että he joutuvat hyppelemään eteenpäin ojennetuin käsivarsin, ja kaikilta kohtaamiltaan eläviltä olennoilta he imevät ”qi”:n, eli elämän voiman. Quickspin painottaa toki, että peliä varten tätä varsin tummaa teemaa on hieman kevennetty, ja he lupaavat pelaajille värikkäitä ja visuaalisesti vangitsevia hetkiä pelin parissa.

Itse slotti on kokoa viisi kertaa viisi, ja pelissä on muutamia erikoisominaisuuksia. Vampyyriwildin ilmestyessä rullalle, kaikki sitä ympäröivät ihmisiä kuvaavat meediosymbolit muuttuvat myös wildeiksi, muuttaen puolestaan myös niitä ympäröivät meediosymbolit wildeiksi, ja niin edelleen, kunnes millään wildillä ei enää ole ympärillään ainuttakaan meediosymbolia.

Wildeja lukuun ottamatta pelissä voi saada ilmaiskierroksia seitsemän, kahdeksan tai yhdeksän kappaletta, jos rullille osuu kolme, neljä tai viisi bonus-scatteria, ja ilmaiskierrosten aikana esiintyvät vampyyriwildit lukkiutuvat heti rullille, vaihtaen vain sattumanvaraisesti paikkaa kierrosten välissä. Ilmaiskierrosten aikana rullille voi myös osua talismaaniwildejä, ja sekä talismaani- että vampyyriwildit antavat lisäksi osuessaan vielä yhden lisää ilmaiskierroksen.

Artemis vs. Medusa

Artemis Vs Medusa Slot By Quickspin Logo

Taistoon! Artemis vs. Medusa -pelissä yrität auttaa kreikkalaisen mytologian jahdin jumalatarta Artemista päihittämään harpyijat, minotaurukset sekä aarnikotkat, jotta hän voisi lopulta lyödä hirviömäisen gorgon Medusan.

Tämän neljän rivin ja viiden rullan kokoisen kentän yläpuolella näet taistelubarometrin, joka kertoo kuinka taistelu Artemiksen ja hirviöiden välillä etenee. Tavallisesti pelissä jokaisen symbolin takana saattaa piillä hirviöpalkkiokolikko, ja jos Artemiksen kullalla kehystetty symboli osuu viimeiselle rullalle, kentän kaikki palkkiokolikot kerääntyvät, ja palkkio maksetaan.

Ilmaiskierrosten aikana taas kolikoita ei ole, mutta ilmaiskierrokset voivat jatkua loputtomasti. Ilmaiskierroksen laukaisee kolmen bonus-scatterin osuminen rullille, ja kierrokset jatkuvat, kunnes Artemiksen ja Medusan taistelu päättyy. Jokainen voitoton kierros tuo hirviöitä askeleen lähemmäs Artemista, kun taas voitollinen kierros johtaa Artemiksen kultaisen nuolen yhteen osumaan. Hirviöt kuitenkin myös lisääntyvät, nimittäin aina kun rullille osuu Artemis-symboli, kaikki kentällä esiintyvät hirviösymbolit liittyvät kentän ylälaidan taisteluun. Kun hirviömittari lopulta joko täyttyy viidestätoista hirviöstä, tai tyhjenee Artemiksen voitoista, ilmaiskierros loppuu.

Pelissä siis tapahtuu, ja pelin maksimikerroin on 5 288x.


Tässä tältä kertaa kaikki, Arcane Gems on tosiaan jo julki, joten sitä pääseekin jo halutessaan kokeilemaan monilla eri nettikasinoilla, Vampire Senpaita ja Artemis vs. Medusaa odotellessa. Taas kolme aika erilaista slottia, joten toivottavasti niistä löytyy kesäksi uutta kokeiltavaa. Mukavia pelihetkiä ja kesän jakoa kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *